tiistai 26. helmikuuta 2013

Operaatio Pakoileva Poliisi

Muistin, että yhdestä en olekaan teille vielä kertonut. Nimittäin Pakoilevasta Poliisista!

Tapasin kyseisen komistuksen ensimmäistä kertaa jo muutama vuosi sitten. Tuolloin kävimme muutaman kerran treffeillä, mutta jostain syystä tapailumme lopahti. Tiedättekö sen tunteen, kun vuosia myöhemmin ei enää muista, miksi romanssi aikoinaan kuihtui? Pahinta ovat kuitenkin huterat mielikuvat siitä, että on on suutahtanut pienestä tai ollut jotenkin muuten lapsellinen ;)

Anyway. Viime vuoden lopulla sananmukaisesti törmäsin Pakoilevaan Poliisiin yökerhossa. Oli oikeasti tosi kiva nähdä, ja hymyillen otesimme, että olisipa kiva taas "vaihtaa kuulumisia". Annoin tyypille numeroni ja jo pilkun aikaan puhelimeni pirisi. Vietimmekin tuolloin kuuman ja ihanan yön yhdessä. Ja se jatkui vielä aamulla, mmmm.

Kuva Weheartit

Pakoileva Poliisi on tuota yhteisestä yöstä ja aamusta asti pitänyt minuun yhteyttä todella aktiivisesti, viestitellyt ja chattaillut lähes päivittäin. Pari kuukautta sitten sain hänet jälleen yövieraaksi. Mutta nimensä mukaisesti Pakoilevassa Poliisissa on jotain hämärää.

Tai tiedänhän minä tavallaan mistä on kyse: hän elää työlleen. Ja salilla käymiselle. Eli Pakoilevan Poliisin arki etenee pitkälti töihin, salille, kotiin, nukkumaan -kaavalla. Mihin väliin sitä muka mahduttaisi itsensä?

Minulla ja Pakoilevalla Poliisilla on hauskaa yhdessä, ja olisi kiva tavata useamminkin. Hän asuu naapurikaupungissa, käy kotikaupungissani kerran pari kuussa ja yleensä silloin baarissa. Haluaisin tavata Pakoilevaa Poliisia muutenkin kuin humalanhuuruisten seksisessioiden merkeissä.

Olen kuitenkin kyllästynyt kyselemään. Tuntuu hassulta, että Pakoileva Poliisi pitää tiiviisti yhteyttä, mutta ei silti ehdi tavata.

Pitäisikö tuttavuuden antaa olla ja tyytyä satunnaiseen sekstailuun? Vai kannattaako tyyppiin yrittää jollain tavalla panostaa vielä kerran

5 kommenttia:

  1. Nii vähä tuli mulle samanlaine olo. Vaikkakin pitää yhteyttä tiiviisti, ni kai hän itsekin tekisi asiallee jotai jos haluaisi jtn muuta? Tiedä sitten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mäkin oon ajatellut, mutta eikö olisi helpompi olla pitämättä yhteyttä? Oon myös miettinyt että jos jotkut miehet on vain saamattomia? :D Vaikea sanoa.

      Poista
  2. Oon todennu monesti ystävän kautta että miehistä ei ota selkoo vaik meistä naisista sanotaa samaa. Mutta on neki aika mysteeri. Ainaki minun mielestäni. Ja toki saamattomuus voi olla yks juttu. Jotkut miehet kuvittelee (en yleistä) tai luulee että nainen tietää sitä sun tätä ilman että heidän tarvitsee asiasta sanoa. :D toki seki voi olla että mies haluaa olla sinkku, eikä halua mtn vakavaa.

    Mutta jos itse haluat pitää suhteen tuollaisena niin älä asiasta mainitse, mutta jos haluat enemmän niin sit pitää vaa olla rohkea ja keskustella asiasta, ja jos kaikki kusee ni tää on vaa elämää. Ainaki sitten tiedät. :)

    VastaaPoista