sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Uusi Tuttavuus...

Tämä viikko on oikein hurahtanut ohi ja aika mennyt ihan liian nopeasti. Oikeastaan miesasioiden pohtimiselle ei ole oikeastaan ollut aikaa.

Mutta on minulla teille jotain kerrottavaa, nimittäin eräs uusi Tuttavuus. Törmäsin kundiin sosiaalisessa mediassa ja aloimme parin sattuman kautta viestitellä toista viikkoa sitten. No niinhän siinä on käynyt, että minua on hähitellen minua alkanut kiinnostaa enemmänkin.  Lähinnä hänen ajatuksensa ja se, että mielenkiinnon kohteemme tuntuvat kohtaavan pelottavan hyvin.

Jos katsoisin vain Tuttavuuden ulkonäköä, niin en varmasti kiinnostuisi hänestä. Hänen juttunsa kuitenkin vaikuttavat olevan aivan omaa luokkaansa ja luonne superherttainen, mikä taas tekee minuun vaikutuksen.

En tiedä mikä on seuraava siirtoni Tuttavuuden suhteen. Varmaa kuitenkin on, että aion tällä kertaa ottaa iisisti ja tutustua tyyppiin kunnolla. Hän on taatusti sen arvoinen!

Tässä kiireen keskellä sisälläni on tapahtunut jotain. Tuntuu siltä, että hyvät energiat ovat vallanneet kehoni. Pitkästä aikaa on sellainen fiilis, että ehkä voisin ihan oikeasti olla jo valmis rakastumaan. Voi tosin olla, että päivä päivältä lisääntyvällä auringonvalolla on jotain tekemistä asian kanssa... ;)

Joko teillä on kovasti kevättä rinnassa? 

1 kommentti:

  1. Aah, vihdoin postasit. :D Oon täällä muurahaiset housuissa suurinpiirtein odottanut lisää luettavaa ja joudun välillä muistuttamaan itselleni, että tää on jonkun elämä, ei käsikirjoitettu romanttinen komedia. :)

    Kuulostaa siltä että jos ei muuta niin ainakin ystävän saat! Ite löysin tuon Mr. Oikeani sillon kun ei ollut "haku päällä" ja jubailtiin vaan mukavia. Oltiin niiiiin samoilla linjoilla kaikesta, et jossain vaiheessa oli pakko matkata se 300km kattomaan että synkkaako livenäkin. Kyllä synkkaa. :)

    VastaaPoista