maanantai 4. maaliskuuta 2013

Treffipyyntö...kö?

Kerroin teille aiemmin Kaverista. Tyypistä, jonka olen tuntenut yli kymmenen vuotta. Kuulumme samaan kaveriporukkaan, jonka kautta olemme tavanneet toisiamme luontevasti. Emme kuitenkaan ole koskaan olleet varsinaisesti kahdestaan missään. Asiaan on tulossa muutos, sillä Kaveri pyysi tänään minua viettämään kahdenkeskistä aikaa kanssaan!

Kaveri yksinkertaisesti kysyi haluaisinko "tehdä jonain päivänä jotain". Olikohan se ihan oikea treffipyyntö? Enhän minä voinut vastata kieltävästi, oli mikä oli. Sovimme näkevämme vielä tänä viikonloppuna jonkinlaisen kivan puuhastelun merkeissä. Ehkä keilaamaan tai leffaan? Onko teillä hyviä ideoita?

Kaveri on eronnut hiljattain pitkästä suhteesta enkä usko, että hän olisi seurustellessaan pyytänyt minua samalla tavalla viettämään aikaa kahden kesken... Mietin kuvittelenko vain hänen olevan kiinnostunut, mutta tiedättehän te: intuitio.

Itse en ole ihan varma mitä Kaverista ajattelen, mutta tarvitseeko sitä ollakaan. Kunhan ollaan ja hengaillaan, kaikki selviää varmasti ajallaan :)

Kieltämättä vähän jännittää... Nyt pitää vain pitää pää kylmänä ja olla ottamatta paineita! Onhan hän joka tapauksessa minun rakas Kaverini, eikä kahdenkeskisestä laatuajasta ainakaan haittaa voi olla.

Eihän?

1 kommentti:

  1. En usko että haittaa mitään. :) Varmaan se kokeilee vähän "kepillä jäätä" ja siksi pyyntö oli noin ympäripyöreä. Kommentoin aiemmin siitä mun kaverikundista, jonka kanssa aloin seukkaamaan ja siinä kävi ihan sama juttu. Nähtiin eka porukalla ja sovittiin heti et mennään kahestaan siihen leffaan mitä kumpikaan ei oo vielä nähnyt. Sit taidettiin sopii heti seuraava tapaaminen ja sen jälkeen seuraava... :) Jossain vaiheessa sovittiin että seurustellaan.

    VastaaPoista