torstai 21. maaliskuuta 2013

Kundi kuin Unelma

Olen tavannut ihanan miehen! Kundi on kuin Unelma! Antakaas kun kerron.

Tapasimme netissä muutama päivä sitten, ja jotenkin hänen kirjoituksistaan tuli heti hyvä fiilis. Unelmalla näytti arvojen vuoksi olevan myös ulkoiset puitteet kunnossa, joten hetken kirjoittelun jälkeen suostuin hänen pyyntöönsä numeroiden vaihdosta ja ensimmäisen puhelun soittamisesta. Se puhelu kestikin sitten useamman tunnin.

Eilen sitten kävimme ensitreffeillä. Ja miten ihana hän onkaan! Unelma on juuri sellainen josta olen haaveillut - ja vielä vähän enemmänkin. Hän muistuttaa ulkoisesti erästä lukioaikaista ihastustani, mikä on minusta hirveän hauskaa. Ihastukseni eivät nimittäin koskaan aiemmin ole olleet samannäköisiä!

Eilisillä treffeillä olimme ensin romanttisella kävelyllä ja sen jälkeen päädyimme istuskelemaan tunnelmalliseen kahvilaan. Ja miten hauskaa meillä olikaan! Ajatuksemme kohtaavat paremmin kuin hyvin ja Unelma pyysi minua heti uusille treffeille!

Pusua emme treffien päätteeksi vaihtaneet, vaikka flirttiä olikin ilmassa. Jännitin hieman, että niinköhän Unelmasta kuuluu mitään. Puolisen tuntia erkanemisestamme häneltä tuli viesti, kaunis ja kohtelias kiitos mukavasta illasta.

Tänään olenkin ollut koko päivän yhtä hymyä enkä yhtään hermostunut kuten monesti aiemmin.  Alkuillasta alkoi kuitenkin tuntua, että haluaisin tekstata Unelmalle. Mietin hetken voinko tehdä niin, mutta tajusin, että minun pitää olla oma itseni. Ja jos joku mies ahdistuu ystävällisestä viestistä, niin sitten hän ei ole kyllä tapailun arvoinen!

Onnekseni sain vastauksen tekstariin melkein heti. Unelma muisteli kivaa eilistä ja sanoi haluavansa tavata minut mahdollisimman pian! :D En edes ehtinyt vastata tekstariin, kun netissä inboxiin pamahti kysymys Unelmalta: saisiko hän vielä soittaa.

Ja tässä minä sitten olen, perhosia vatsassa kotisohvalla odottelemassa puhelua. Olo on kuin pikkutytöllä!

Iik! Tuntuu, että alan ihastua!

4 kommenttia:

  1. Ihana kuulla että löytyi tollanen huipputyyppi! :) Toivottavasti teillä pelaa hyvin yhteen jatkossakin.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihan parhaalta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille kannustamisesta :) On kyllä niin hyvä fiilis. Toivotaan että oma rauhallisuus kestää enkä ala panikoida! :D

    VastaaPoista